Joo eli 4-1(1-1) päätty.
Maalit: Ro.Riski, Adbulahi ja Pukki x2. Viron ainokaisen teki Prosa.
Roopen maali tuli siis heti parin minuutin kohdalla, pitkä pallo pystyyn, Roope ehti siihen ensimmäisenä ja nosti pallon maalivahdi yli. Viro tuli tasoihin heti kuuden minuutin kohdalla, aika helposti pääsi Prosa tekemään. Vielä ennen kuin 10min tuli täyteen niin Kauko ehti ampua pilkun ylärimaan. Kokonaisuutena ensimmäinen puolisko, kuten koko matsi, oli Suomen hallintaa. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty.
Toiselle jaksolle Suomi teki yhden vaihdon, kun Moren tuli Mäntylän tilalle. Viro tekikin sitten useamman vaihdon, mikä sotki vieraiden peliä ymmärrettävästi. Noin tunnin kohdalla Suomi sai kulmapotkun, josta Abdulahi puski komeasti numeroiksi 2-1. Pelin hallinta pysyi koko ajan toisella jaksollakin Suomella, tosin 60min kohdalla vaihtoruletti(4 vaihtoa) sotki hieman peliä. Pian peli alkoi kuitenkin taas rullata paremmin ja koko matsin hieman pimennossa ollut Pukki pääsi iskemään kahdesti. Pukin maaleista ensimmäinen oli komea pusku Simpasen vaparista. Toisessa maalissa pääsi yksin läpi ja kiersi jo maalivahdinkin, mutta ajautui pieneen kulmaan. Hienosti Teemu kuitenkin kuljetti vielä keskellä ja tuikkasi pallon maaliin kahden puolustajan estelyistä huolimatta.
Kokonaisuutena matsi oli melko mukavaa jalkapalloa, vauhtia oli etenkin ensimmäisellä jaksolla. Suomen esitys oli useista vaihdoista huolimatta tasapainoinen eikä kotijoukkueella suurta hätää ottelun aikana ollut. Muutaman hassun maalipaikan sai Viro luotua tuon maalin lisäksi. Abdulahi oli itselleni todella mukava yllätys, ensimmäistä kertaa näin hänen pelaavan ja täytyy sanoa, että oli tänään hyvä. Myös puolustuslinja pelasi hyvin, vaikkei tehtävää ihan hirveästi ollutkaan. Tuo maaliin johtanut tilanne tosin oli todella huonosti puolustettu. Roope oli aika pirteä, vaikka hieman terävyyttä viimeistelystä puuttuikin. Teemu Pukki oli ehkä suurin pettymys aina sinne viimeiselle 20min asti, jolloin mies intoutui ne pari häkkiä iskemään. No, ne pari maaliahan riittävät hyökkääjälle. Vaihtopelureita etenkin Pennanen ja Simpanen pääsivät väläyttelemään osaamistaan.

Leave a comment: